Linnan Marjatilalla saskatoonin marjat poimitaan käsin. Poimintapa on tiedettävä jo viljelmää perustettaessa, jotta osataan jättää tarpeeksi leveät rivivälit ja päisteet mahdolliselle koneelliselle poiminnalle.
Satokausi ajoittuu heinäkuun puolivälin paikkeille ja kestää kolmisen viikkoa. Ajoitukseltaan marjojen poiminta ei ole aivan yhtä tarkkaa kuin mansikoilla, saskatoon ei pilaannu eikä ylikypsy yhtä herkästi. Mutta poimintaa ajateltaessa on muistettava, että marjojen kypsymistä odottaa yhtä innokkaasti kuin ihminen myös räkättirastas.
Saskatoonin tertuissa olevat marjat eivät kypsy kaikki yhtä aikaa. Palkatut poimijat käyvät kasvuston läpi neljä viisi kertaa parin kolmen viikon sisällä. Linnan Marjatilalla on mahdollisuus ostaa valmiiksi poimittuja marjoja mutta myös itsepoiminta on mahdollista.
Saskatoon on todella kiitollinen marja itsepoimittavaksi. Marjatertut kypsyvät pystyihin oksiin ja korkeaksi kasvaviin pensaisiin. Marjat irtoavat tertusta helposti – kypsät marjat on helppo ”lypsää” tertusta – eikä poimijan tarvitse koukistella nenä maan rajassa.
Marjatilanne ja mahdollisuus itsepoimintaan selviää soittamalla tilalle numeroon 0500 444 106. Voit myös lähettää viestin osoitteeseen linna@kirkkomaki.net