Saskatoonin käyttö

Saskatoonin marja on terveellinen ja monipuolinen ja sen käyttömahdollisuudet ovat todella laajat. Parhaimmillaan tuoreena, tietenkin. Käyttöä ajatellessa voidaan ajatella, että marjoja voidaan käyttää kuten vaikkapa mustikkaa. Mutta saskatoonista on kyllä enempäänkin: perinteisen marjakäytön lisäksi siitä voidaan tehdä myös suolaisia lisäkkeitä, kuten esim. lihan kanssa sopivia chutneyja.

Saskatoonin marjat – kuten yleensä kaikki marjat – ovat parhaimmillaan sellaisenaan. Marjoja voidaan käyttää tuoreena, pakastettuna, kuivattuna ja majoista voidaan puristaa mehua. Marjoista voidaan tehdä hilloa, hyytelöä, ne soveltuvat leivontaan, juomiin, puuroihin, jälkiruokiin, pääruokien lisukkeeksi.

Pakastettua saskatoonin marjaa ei pidä sulattaa kokonaan, sillä silloin marja lässähtää ja menettää makunsa. Kiinteä, kuiva marja säilyy irtonaisena pakastimessa ja siksi saskatooneja voi helposti ottaa vain kulloinkin tarvittava määrä. Anna pakasteesta otettujen marjojen seisahtaa hetki huoneenlämmössä ja käytä sitten hieman kohmeisina! Pakastetun marjan maku on silloin parhaimmillaan.

Reseptejä

Olemme jatkuvasti kiinnostuneita uusista resepteistä. Jos sinulla on hyvä ehdotus ja haluat jakaa sen muiden kanssa, lähetä vinkkisi tai reseptisi meille sähköpostilla osoitteeseen linna@kirkkomaki.net.

Saskatoonista on luotu erilaisia reseptejä, joita löydät oheisesta tiedostosta (pdf).
 

Saskatoon_resepteja.pdf 122 kt